sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Metsäkurjenpolvi






Se on niin hassua ettei sitä voi kertoa,
en minä suorastaan sanonut
mutta ajattelin sille,
kurjenpolvelle
kun kaivoin sen niityltä
ja kannoin talon pihaan,
anna nyt anteeksi,
mutta kun minä tahtoisin
pihan kukkimaan
sinisenäsinisenä.
Ja keväällä kun näin
että se oli juurtunut ja talvehtinut,
kosketin kevyesti sen lehteä ja sanoin;
-Hei.

sunnuntai 20. toukokuuta 2018

Keväinen metsä






Tie niin kaunis,
kätkössä,
yrittää kulkea sen näköisenä kun ei mikään.
Ikiaikaiset koivut,
painumat, polveilut, mutkat.
On kuin hymniä soitettaisiin.
Tätä en näytä kenellekään,
tämän pidän itse.

lauantai 5. toukokuuta 2018

Kylmänkukka






Hämyisen nukan
  sinertävän suoniston takana
se nukkuu
  vastasyntynyt
  pulsatilla, kylmänkukka.

maanantai 26. maaliskuuta 2018

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Helmikuinen ilta






Jokaisen talven sydämessä
väreilee kevät ja jokaisen
yön hunnun takana
hymyile päivänkoitto.

torstai 22. helmikuuta 2018

Kosken kuohut






Kosken kuohujen kohinassa
löydän uuden musiikin,
erilaisen sävelen.
Pidän itselläni,
soitan usein
sydämessäni.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Aamun taideteokset





Ajattelin ennen,
tänään on toisin,
tänään en ajattele.
Olen, elän,
nautin siitä mitä teen,
oli se mitä tahansa.
Se on minua,
minun elämääni,
niitä jälkiä,
joita minä haluan
jättää tähän maailmaan,
tähän kuvaan, maalaukseen,
minun taideteokseeni.

tiistai 16. tammikuuta 2018

Sunset-drink






Rakkaus on kuin drinkki,
kahden aineen mixi;
Erottuvat toisistaan
omina kauniina kerroksinaan.

Alta löytyy punainen:
auringon hohto viimeinen.
Päältään sen sininen:
hyvästien jättö suloinen.

Pillin pyöräytys,
tunteiden sekoitus:
Sulautuvat värit toisiinsa
ollen nyt yhtä vihreänä,
eikä enää erottavaa janaa--
Mikään ei peitä rakkauden sanaa.