Hevonen

Missä voi ihminen tässä suuressa maailmassa löytää
jaloutta ilman ylpeyttä, ystävyyttä ilman kateutta tai
kauneutta ilman turhamaisuutta? Siinä missä lihakset
kruunaavat kauneuden ja säyseys hallitsee voimaa.
Hevonen palvelee ilman nöyristelyä, se taistelee ilman
vihamielisyyttä. Ei ole mitään yhtä voimakasta, mitään
vähemmän väkivaltaista, ei ole mitään yhtä valpasta,
mitään kärsivällisempää kuin hevonen.

(Ronald Duncan "To the Horse")

Elokuun ilta

Elokuun hämyinen ilta
Veteen heijastuu kuutamosilta

On lämmintä, hiljaista
Tunnen, kesä taakse jää,
jo syksyn merkit häämöttää

Järven rannalla kypsyvä viljapelto
tähkät täyteen mittaan kasvaneena
Kauniina kuutamossa häilyy
kypsyvän viljan sävy

Minä varpaita vedessä uitan,
kesän menneen hetket muistan
Ne jonnekin mieleeni laitan,
kukan kesäisen muistoksi taitan

Jo häipyy kuu pilven taa
alkaa rannalla istujaa nukuttaa

Vielä hetken kuuntelen elokuun iltaa
ja olen vahva syksyn kohtaamaan

Maalaiselämää

Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän,
Kuinka onnellinen voikaan olla hän,
Joka täällä vaan saa aina asustaa.
Maalaismaisemaa en saata unohtaa.

Perhoset

Kaiken keskellä sinä olet kuin pieni päiväperhonen.
Ihmettelet, etsit kunnes löydät sen oman kukkasen.
Olet etsinyt kauan, lennellyt jo harhaan kertaa monta.
Mutta kukkasi on kaukana, olet harvinainen perhonen,
tarvitset ihmeellisen kukkasen
jaksaaksesi taas jatkaa elämäsi loppuun asti.

       -runotalo-

Kesä

Nyt on kesä näin laulavi taivas, maa,
sitä lintuset livertäen haastaa
Pois painui jo pilvet metsän taa,
niin selkeä on ilma ja kukassa maa.
Näin seisovi kauniina luonto yhä,
sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä.
Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa,
-Nyt on kesä!
Tahtoo se riemuiten laulaa.

-Viljo Kajava runosta mukaeltu-

Tulipunainen taivas

Nauraessani pimeään yöhön  otan käteeni palavan soihdun, sytytän sillä kuun ja auringon liekkeihin tulenpunaisiin,  niin että kaikilla olisi lämmin ja hyvä olla tänään.

 -runotalo-

Lumpeenkukka

Näin lumpeenkukan ihanan,
mut läpi veden kirkkahan.
Näin myöskin syvällä juuret sen
näin pohjan liejun ja hettehen.
Miten rumaa, työtteistä, niljakkaa!
Miten voi se kaunista kasvattaa?
Ah ihminen, elämä, elämä!
Voi pinta loistaa, välkkyä.
Mitä kuitenkin kaiken pohjalla -
siten näkee meidät Jumala.

 -Lauri Pohjanpää-