Tulipunainen taivas

Nauraessani pimeään yöhön  otan käteeni palavan soihdun, sytytän sillä kuun ja auringon liekkeihin tulenpunaisiin,  niin että kaikilla olisi lämmin ja hyvä olla tänään.

 -runotalo-

Oranssi aurinko

Tammikuinen talvipäivä

Hyinen maa, puu vailla mahlaa.

Taivaanrannan reunaa kahlaa

valju aurinko vain pienen tovin.

Jälkeen sen jää kaunis rusko.

Jähmettynyt, katso, usko:

saapuu taas se, jota kaipaat kovin.

                                (Anja Karkiainen)

Syksyllä

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni

ja erään äidin suun sydäntäni vasten:

nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa —

      Edith Södergran (suom. Uuno Kailas)

Viljapelto

 Nyt viljapelto lainehtii,
niin kuin järven aallot.
Se vaaleana välkehtii,
kuin suuren meren aallot.

 Jo aurinko luo säteitään
ja viljapellon kultaa.
Sen suloisuutta valahtaa,
pellon mustaan multaan.

 On täyteläiset tähkäpäät,
ne alas maahan vaipuu.
Kun tuuli niihin koskettaa,
niin laihot alas taipuu.

 Pian vilja talteen korjataan
ja leikkuumies jo saapuu.
Laarit täyttyy konsanaan,
kun uusi sato saadaan.

 Kiitos täyttää leikkaajan,
kun korjuuaika koittaa.
On sato, lahja taivahan,
se kaiken vaivan voittaa!

Seitit

Olen verkossa valon ja auringon,
paulassa koskien pauhun,
lumossa hankien hotavai,
vankina välkkyväin vetten,
verkossa lähteiden puhtauden,
siteissä nuotion sauhun,
seitissä sumuisten tunturien,
jotka siintävät metsien takaa,
ja silti oon täysin vapaa!