Luminen ilta

Oli lempeä yö juuri joulun alla,
kun satoi lunta
ja sitä oli kaikkialla.
Se pyrysi kaduilla, taivahalla.
Se vaimensi hämyn
ja helinät sanan.
Se hidasti askeleet kiiruhtajain.
Oli tulossa valkea, lempeä joulu.

Talven tuntu

Leijailkaa lumikiteet taivaalta!
Peittäkää maa valkoiseen vaippaan.
Verhotkaa pimeys puhtaalla lumella.
Tehkää puihin pitsihunnut,
sammalmättäille valkeat kummut!
Leijailkaa valaisemaan maa,
tuokaa mukananne talven tuntu
sydämiimme valoisuus,
mieliimme kirkkaus:
Kaamosaika katoaa;
päivä yön voittaa!
Leijailkaa valkoiset lumikiteet!
Valaiskaa maa.
Runo: Siru

Lumi ja jää

“On kuin taivas tuoksuisi

ääriviivat pehmenisi

sataisi armo alas

suurina valkeina peittävinä“

-Helena Anhava-

Lumiset oksat

Puiden lumisilla oksilla
minua odottaa äärettömyys.
Olen valmiina lähtöön,
lennän, leijun...
Olen lumen valtakunnassa
- niin vapaa.

Ruskolilja

 Päätimme unohtaa rakkautemme,
päätimme kulkea eri teitä
toisiamme muistamatta.
Mikä mieletön päätös se oli!
Ikään kuin katkaistun oksan jälki
koskaan voi umpeutua näkymättömiin puussa!

Nauraen ja kalvennein kasvoin
raastoimme rakkautemme punaista liljaa
ja murskasimme hehkuvat terälehdet jalkaimme alle.

 Mutta punainen lilja ei tahtonut kuolla.
Sen elämänvoima oli hirveä nähdä.
Murskattunakin värisi ja hehkui jokainen lehti
ja katkotut oksat kohosivat taivaita kohti
äänettöminä hätähuutoina.

Vastasatanut lumi punastui pisaroivasta hurmeesta,
ja ilmaan nousi verinen huuru.
Sen lävitse yhtyivät katseemme
kuin kahden murhaajan,
ja me käännyimme pois kauhistuen toistemme silmiä.
~ Katri Vala ~