Sydäntalvi

"Sydäntalvella kukkaset kukkivat,
sydäntalvella puhkeevat puut.
Elo itse kuin ihmeeksi tullut on.
Sadut vaikenevat muut."

Jääkiteet

Jääkiteet ruudulla kimmeltää,
kun kuu niihin hohtoa valaa.
Niitä poikanen tarkaten tähystää,
koko illaksi ikkunanpieleen jää
niin ääneti, aivan kuin salaa.

Mitä lukee se ruudusta poikanen,
mitä piirteli tähtöset hälle?
Koko maailma siellä on ihmeitten,
jäätähtöset talven ne omisti sen,
sille pienelle tähystäjälle.

Uusi Vuosi 2016

Edessä on sata ovea, tuhat tietä. Valitse sydämelläsi, punnitse tunteella, käytä hiven järkeä. Ovet on tehty avattavaksi, tiet tallattavaksi, elämä elettäväksi. Jos erehdyt, uskalla itkeä, uskalla nauraa, uskalla muuttaa suuntaa. Ei mikään kasva ilman vettä, ei ihminen kypsy kyynelittä. Mutta silti odota parasta, äläkä pelkää pahinta, niin saat mitä ansaitset.

Rauhallista joulua !

Hiljaa kynttilä lepattaa,
katson, kuuntelen.
Rauhallista, turvaisaa,
aikaa rakkauden.

Joulun odotusta

Aivan hiljaa ...odotan joulua.
Piparin, kuusen tuoksua...
Siipien havina enkelin
valoisan joulutunnelman kotiin tuo.
Pienten tonttujen iloinen nauru
raikuu pitkin kantta tähtitaivaan
läpi maailman, Sinunkin luo!

Hämärtyessä

 Taas illan hämyssä tummuu maa.
Tätä hetkeä rakastin vuosien ajan.
Polut päivän peittyvät, aukeaa
tie hämärä toiselle puolen rajan.

 Niin mustin oksin ja hentoisin
puut seisovat nöyrine unelmineen.
Valo ylhäällä häilyy lumoavin,
pois paeten pilvien arkaan sineen.

 Oi taivaan väriä syvenevää!
Ylimaallisena se loistaa ja vaipuu,
on poissa ja jälleen himertää.
Sitä seuraan, rinnassa tuska ja kaipuu.

Hymy tajuamattoman kauneuden,
vain sinua rakastin vuosien mennen.
Tuhat kertaa henkeni uupunehen
veit pois, hämärimpiin maihisi ennen.

Miks, Ylhäinen, mua väistyt nyt,
miks suonteni virta pois luotasi vie mun?
Miks poveltas minut työntänyt
olet syliin vieraan riemun?

Saima Harmaja

Vanha mylly ja silta

Ajanharmain, sammaltunein seinin vasten iltataivaan ruskotusta seisot rantatörmälläsi horsmankukkaisella. Siipitynkäs tuuliin kurkoitat niinkuin käsivarret rukoukseen ojetut.

Piennarpolkus on jo ruohottunut, pitkiin vuosikausiin sill’ ei astujaa. Myllykuormat kulkee ohitsesi. Yksinäisenä ja hyljättynä olet oiva siivellisten pesäpaikka.

Lehtokurpan iltaan äännellessä, riihen lämmitessä, lemutessa uudisviljan tuoksun kartanolla viljantuojaa turhaan vuottelet.

Kurpan yksinäisen iltaan äännellessä on kuin hiljaa, hiljaa surisit. Niinkuin vanha, rujo, masennettu ihminen, jok’ on elämästä syrjään jäänyt.

Uuno Kailas