Kaiken keskellä sinä olet kuin pieni päiväperhonen. Ihmettelet, etsit kunnes löydät sen oman kukkasen. Olet etsinyt kauan, lennellyt jo harhaan kertaa monta. Mutta kukkasi on kaukana, olet harvinainen perhonen, tarvitset ihmeellisen kukkasen jaksaaksesi taas jatkaa elämäsi loppuun asti.
Nyt on kesä näin laulavi taivas, maa, sitä lintuset livertäen haastaa Pois painui jo pilvet metsän taa, niin selkeä on ilma ja kukassa maa. Näin seisovi kauniina luonto yhä, sen täyttävi tuoksut ja rauha pyhä. Tuo ihmisrintaan se onnen rauhaa, -Nyt on kesä! Tahtoo se riemuiten laulaa.
Nauraessani pimeään yöhön otan käteeni palavan soihdun,sytytän sillä kuun ja auringonliekkeihin tulenpunaisiin, niin että kaikilla olisi lämminja hyvä olla tänään.
Näin lumpeenkukan ihanan,
mut läpi veden kirkkahan.
Näin myöskin syvällä juuret sen
näin pohjan liejun ja hettehen.
Miten rumaa, työtteistä, niljakkaa!
Miten voi se kaunista kasvattaa?
Ah ihminen, elämä, elämä!
Voi pinta loistaa, välkkyä.
Mitä kuitenkin kaiken pohjalla -
siten näkee meidät Jumala.
Villit niittykukat katsovat minua tänään keimaillen, ne heilauttelevat lanteitaan tuulen puhaltaessa hellästi niihin vauhtia taivutuksissa, venytyksissä tuulen tahtiin.
Oi, miten tahtoisin olla niityn kukkanen minäkin, huomaamattani olen liittynyt mukaansa tanssiin, siellä minä olen tuulen venyteltävänä, auringon hyväilemänä tänäänkin.