Syys-aamu

 Pitkät, hallavat hopeahunnut
päällä pellon päilyy,
päällä keltaisen maan ja metsän,
puiden oksilla häilyy.

 Tuosta tiedän, on päivä noussut;
nostan itseniki,
istun hiljaa ikävöiden
ikkunata liki.

 Näen ma maantien, maan ja metsän,
punaisen virstapylvään,
näen ma pitkät piilipuut
ja aamunkoiton ylvään.

 Näen ma eloni ees ja taaksi –
ah, mua värisyttää!
Tuska onnesta ollehesta
sydäntä sykerryttää.

 Ah, te hallavat hopeahunnut,
tulkaa povelleni,
ettei hyljätyn lemmen muistot
hiipis ovelleni;

ettei huutohon yksinäisen
varjot yksin vastais,
ettei poloisen pään-alaista
kyynel kylmä kastais.

Eino Leino

Syksyn viimeiset kukat

Syksyn päivät ovat läpikuultavia
ja metsän kultaa vasten maalattuja…
Syksyn päivät hymyilevät koko maailmalle.
Niin ihanaa uinahtaa vailla toiveita,
kylläisenä kukista ja väsyneenä vehreyteen,
viinin punainen seppele pieluksella…
Syksyn päivä ei kaipaa enää mitään,
sen sormet ovat järkkymättömän viileät,
unissaan se näkee miten kaikkialle
sataa loputtomiin valkoisia hiutaleita…

(Edith Södergran)