Aamusumu

Elokuun aamu ja sumua sen verran
että taivas lähtee rannasta.
Ilma on persikanpehmeä
ja suu maistaa kaikki värit,
pois menevän kesän tuoksu on lehdillä,
ruohon vihreä luopunut.
Olet huikean onnellinen
etkä välitä onko se elämän
vai kuoleman himoa. – Helena Anhava –

Sieniä

Olet se mikä olet … silloin kun tiedät ettei kukaan katsele.

Ikkuna

Koskaan ei ole liian aikaista
tarttua hetkeen ja ihmisen käteen
avata ikkuna, nuuhkia sumua,
kuunnella tuulta
antaa auringonläikän hiipiä lattialle.
-Satu Hassi-

Hyljätyn ikkunan syksy

Olen yksin
pienessä, pimeässä huoneessa,
aivan hukassa.

Ikkunasta näkyy
suuri puu.
Siitä putoaa kaksi lehteä.

Lehdet tulevat
ikkunaa kohti,
hipaisten vain hetken,
tarrautuen siihen.

Syksyn viima,
vie mukanaan lehdet, hävittäen ne
äärettömyyteen.

Syyskuvia

Syksy, ole tervetullut
nyt koivut keltakultaa
loistaa auringossa,
pihlajat on pelkkää purppuraa
ja vaahterassa
ruskalehdet vilkuttaa.
Ruusupensas kantaa kypsää
marjahedelmää.
Oi syksy, vielä pitkään meitä
viihdyttämään jää.

-Runokirja Villiruusut: -Anja Kaipiainen-

Syksyllä

Nyt on syksy, ja kultaiset linnut

lentävät kaikki kotiin sinisen veden yli;

rannalla istuen tuijotan syksyn koruja,

ja hyvästely humisee puissa.

Hyvästely on suuri, ero edessä,

mutta jälleennäkeminen on varma.

Siksi on uni kevyt, kun nukahdan, käsi pään alla.

Tunnen erään äidin hengityksen silmilläni

ja erään äidin suun sydäntäni vasten:

nuku ja uinu, lapseni, sillä aurinko on poissa —

      Edith Södergran (suom. Uuno Kailas)

Syysmetsässä

Oi loistoa syksyn metsän! Oi kirkasta voimaa sen!
Ylt'ympäri ruskeat rungot läpi havujen vehreyden,
märät kiiltävät lehdet mullassa ja kostea sammalmaa,
— en mitään maailmassa voi siten rakastaa.

Joka ainoan lehden kauneus koskee sydämeen,
joka mättään väliin silmäni jää kuin uuteen syvyyteen.
Ja havut hohtavat helmissään, ja haapa alaston
käsivartensa paljaat ja voimakkaat ylös tuuliin nostanut on.

Tätä tuoksua syksyn mullan! Ei ole sen vahvempaa.

Saima Harmaja

Syysaamun uinti

Enää säveliin ei herää aamuin.
Sumuhaamuin
syyskuun koivut nytkin vihertää.
Pettävää
lukinseittihärmää silmä kohtaa,
missä ruoho kylmin helmin hohtaa.
Rantaan vie
paljasjaloin läpi kasteen tie.

Yli kylmän hiekan juoksen tieltä.
Enää sieltä
houkuta ei kuumuus autuas.
Kuulakas
järven peili on, mut aallon pintaa,
pilvirintaa,
sumuhuntu pakoon kiiruhtaa,
surren kuvajaistaan ihanaa.
Molemmat
aamusineen kohta haihtuvat.

Sano, kaislametsä, sukellanko,
pilvilasin värit sekoitanko?
Huudahtain
särkisinkö hymyt hattarain?
Kylmään hurmioon mun sulki vesi.
Heti pesi
pois se unen lämmön hämärän.
Heleän
riemun juoman maistan aamuin aina.
Kuulakkaina
kasvoni nään alta syvyyden.
Hymyillen
siellä lähemmäksi kumartuvat
nöyrin otsin kaislat, aaltokuvat.

Tahtoisitko, metsä kullansankka,
olla vankka,
juurin väkevin kuin uljas puu?
Kumartuu
sentään, sisko, jalkojesi eteen
hellään veteen
kaikki taivaan pilvet hehkuen.
Päivä paistaa
läpi syvyyden.

  -Saima Harmaja-